Niin sitä vain muutettiin ja apujoukkojen kera saimme kuin saimmekin tuotua kaikki uuteen kotiin. Kahdestaan iltamyöhällä vielä viimeiset tavarat tuotiin ja tein loppusiivouksen vanhassa kodissa. Puolilta öin ovi suljettiin viimeisen kerran, yöpalaa haukattiin matkan varrelta ja sitten uni maistui! laugh

Viikonloppuna saimme huonekalut oikeille paikoilleen ja jonkinverran tavaroita myös. Muutamaan ikkunaan kävi parhaiten sälekaihtimet, niinpä ne ostettiin ja asennettiin paikoilleen. Maanantaina 4.6 tuli minulle välipäivä tavaranpurkuoperaatiossa kun kävin valintakokeessa sosionomiopintoja varten. 

Pikkuhiljaa, niin se pitää ajatella, löytää tavarat paikkansa. smiley 
..asunto on paljon mukavampi kuin edellinen ja toimivampi suurelta osin. Lähimetsään en ole vielä ehtinyt tutustua, se saa odottaa vielä muutaman päivän. smiley

Ei haittaa vaikka sisähommissa edelleenkin on aika mennyt enemmän kuin ulkona, säät kun ovat olleet viileähköt. Äidiltä on tulossa yksi iso parvekekukka, amppelissa oleva. Jos vielä jonkun muun sen lisäksi laittaisi niin se on siinä tänä vuonna wink