Ehkä hivenen suureellinen otsikko, kun ajattelee sitä että otin tänään muutaman kuvan.
Syntyi vain pieni inspiraatio kun olin heittänyt villapaidan tuolilla ja huomasin sitten myöhemmin kuinka hyvä väriyhdistelmä siitä oli tullu :) Ajattelin sen tähän liittää.
Pääasiallinen käyttöraamattuni on aikas vanha. Äitillä ollu ennen mua muistaakseni, tai jotain.
Ja sitten monia vuosia sitten olin kirjoitellu sinne takasivuille jotakin...muutenkin kannet on ruman ruskeat, mutta kankaalla päällystetty. Kankaan voisi jossain vaiheessa vaihtaa, ja pitäisi kyllä ehkä laittaa jotakin kivaa paperia liimalla niihin kahteen sotkettuun sivuun.
MUTTA muuten pidän siitä raamatusta. Siellä on pikkupikku merkintöjä sekä joitakin hyviä ydinajatuksia milloin mistäkin bongattu. Ja tänäänkin yhdelle ihmiselle näytin raamatunpaikkaa joka rohkaisi sitä sekä sitä merkintää minkä olin aikoja sitten kirjoittanu sivun reunaan.
Hebr. 4: 16 käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan. Ja lisäys jonka olin kirjoittanut sivun reunaan on: jatkuvasti, kaikkina aikoina (samojen asioiden kans)
Näin siis täällä. Mutta oikeasti pitäisi laittaa jotain päällyspaperia niihin takasivuihin!!!!!
Ei nyt kuitenkaan ehkä tänään enää. Päätä meinaa särkeä tänään toistamiseen.
Ne niskat ja hartiat on syypää, kun jumittavat. Ja en tarpeeksi niitä verryyttele. Pitääpä ryhtyä toimeen!
Just now.