Järjetön nälkä. Juuri söin jogurttia talkkunan kanssa. Sen pitäisi riittää ennen nukkumaan menoa. Ja tänään olen aivan riittävästi syönyt. Oikeesti!!! Ehkäpä se on että mitä enemmän syö, sitä enemmän on nälkä. Eilinen päivä meni kohtuullisesti. Tänäänkään ei paha, jos mittaa sillä mitä normaalisti olen syönyt. Mutta jos mittaan sen mukaan mikä on tavoitteeni, niin silloin tänään oli vähän paha. Ei paljon paha :)

Mieli on hyvä. Lähes iloinen. Jopa voisi sanoa että on aikas kevyt olo, ei siis fyysisesti :D..vaan sisäinen olotila. Hyvä niin. Pysyy sitten balanssissa näiden tunteiden kirjo. :@

Tiedossa huomenna paperisotkua, sekä lauluharjoitusta plus elokuvaa. Torstaina sitten ryntään papereitteni kera hakemuksen kanssa sosiaalitoimistoon. Siihen pisteeseen nyt on tultu. :D Tai ennakoin sitä pistettä. Koska se koittaa ensi kuussa.
Tämän kuun säilyn hengissä sekä ruoan että laskujen suhteen. Mutta ensi kuu on vaakalaudalla.

On se vaan helpottavaa, kun ei tarvii yksin olla asioitten kanssa.
On Jumala sekä läheiset ihmiset. A kutsui tänään syömään. Mukavaa. :)
Kyllähän sitä on pärjännyt elämässä ihan itekseenkin, välillä liiaksikin, johtuen eri syistä. Ja silloin se luottamus Jumalaan on kyllä kasvanu, koska se on ollu se henkireikä. Unohtamatta tietenkään ystäviä. Niitä on ollu ja hyviä sellaisia. Ja ne on olleet ikäänkuin se perhe itselle.
Mutta kuitenkin sitä on loppujen lopuksi ollut yksin Jumalan kanssa. Ja niinhän sitä toki ollaan kuitenkin loppuun asti, vaikka olisikin perhettä.
Mutta on se erilaista kun seurustelee..kuin että olisi vain ystävä jonkun kanssa. Se on enemmän kuin ystävä. Vaikkei voi luokitella perheeksi jo pelkästään siksi että on eri osoite ja eri nimi. Ja muutenkin se on sitä tutkailua että josko.......
Mutta on siinä erilaista sitoutumista, koska vakavissaan toiseen tutustuu. Tai sanotaan että vakavin asentein, muttei ryppyotsaisesti... Tai ei meillä ainakaan niin vakavaa ole, mutta se on jo toinen asia. Piti vähän vain saivarrella sanoilla. :D :D okei, okei, on vakavaakin, of course. Mutta kaipa se pointti tuli selväksi.

Mutta jos vakavissaan ollaan, niin pitäisi mennä nukkumaan. Miksi ne ajatukset yöllä kulkee tälleen??
Pääsin oikein pohtimaan. Niin, siitähän lähdin liikkeelle, että kun on tottunu pärjäämään niin itekseen ja liiaksikin, kuten sanoin. Niin siinähän voipi käydä niin että ajattelee jo liian itsenäisesti, ettei ketään tarviikaan. Ja silloin mennään jo sille puolelle, jossa on yksinäistä oikeesti. Sinne jää helposti vangiksi. Kuori kasvaakin niin kovaksi, että sen murtaminen onkin helpommin sanottu kuin tehty. Ja virtaus sisään ja ulos tukahtuu. Kuvainnollisesti. Se vaatii aikaa...ja aikaa. Ja hyvää kasvuympäristöä. Sekä sitä Isää joka on taivaassa, ja joka meidät tuntee läpikotaisin. Jolle ei mikään ole mahdotonta.
Ja jotta kuulostaisi oikein kliseiseltä, niin se tarvii RAKKAUTTA!! Jostain kylläkin tänään juuri luin että joskus jonkin asian korjaantuminen vaatii sitä ettei suhtaudu asiaan naureskellen tai muulla peittelykeinolla. Ja tuo että ikäänkuin häpeillen sanon että se tarvii rakkautta, niin on juuri ehkä sellainen peittelykeino. Minäkö tarviin rakkautta???? Siinäpä kysymys, johon vastaan että KYLLÄ.
Ja sitten: Hyvää yötä kaikki rakkaat rapanaamat ja kultamussukat ja pikku pikku ötökät!!! Täältä tullaan, eikä meinata :)