Tuli tuollainen laulu mieleen
-ilman mitään sen suurempaa ajatusta sen tuohon otsikoksi nappasin.
Voisi sanoa että tänään oli ekat kunnon harjoituksen baptistien lauluryhmällä. Tai, no olihan niitä joululauluja. Mutta jos ei niitä lasketa. Meni mukavasti ja sitten kokouksessa sen jälkeen laulettiin. Kokouksessa oli hyvä ilmapiiri. Sellainen Pyhän Hengen läsnäolo. Ja kun se on pienempi seurakunta, niin se tunnelma jotenkin tuntuu vielä enemmän, on sellainen kodikas olo.
Ihan hyvin nämä ekat ryhmän johtamiset on menny. Ja kun on pieni ryhmä, niin sen ei tarvii olla ihan niin järjestelmällistä ja tarkkaa. Mitä pitää sitten olla jos on isompi ryhmä/kuoro.
Mutta tokihan se mulla on se päävastuu, ja johtaja oon ja sillä sipuli. :D
Tänään oli kivasti kitara, koskettimet sekä basso. Basso tuo sen loppusilauksen siihen. Tai onko se sitten loppusilaus vai mikä. Se tuo sen tietynlaisen pohjan sille.

Niskat on jumissa kuin mitkä. Sehän ei ole mikään yllätys kylläkään. Kaipa ne tuosta kitaransoitosta lisää jäykistyy. Ja kun kuitenkin jonkinverran jännittää tuollaiset tilanteet. Ei välttämättä ollenkaan ole rennoimmillaan silloin, eikä huomaa niskoja jännittävänsä.
Tämä kirjoittelu tässä ei myöskään edesauta niskojen rentoutumista. En tässä kyllä kauaa aio ollakaan. Niin sitten pääsee ylös kohtuu ajoissa huomenna. Ja sitten asioiden hoitamisten kimppuun. Työkkäriin ei kannattais kuulemma mennä maanantaina, on niin ruuhkaa. Mutta ei muukaan auta.

Viikonloppuna en laskenut pisteitä, enkä varmaan jatkossakaan...yritän silloin olla kohtuullinen. Ja en nyt voi kauheesti viikonlopun syömisistä itseäni torua. Muutoin viime viikko meni siis ihan kivasti. Ja huomenna virallisesti käyn vaa'alla ja teen yhden mittauksen.

Elämä kulkee kohti kevättä. Tässä oli jonkinaikaa rauha maassa mun typerien, tai no, tympeiden tunnereagointien kanssa. Sehän on selvää että jos jotain pinnan alla on, niin seurustellessa se jossain vaiheessa nousee pintaan. Ja sinänsä se on hyvä juttu.
Se vaan on vähä raskasta välillä. Kaikenkaikkiaan pidän sitä siis positiivisena, koska silloin on mahdollista myös eheytyä ja päästä ikäänkuin hengittämään vapaammin. Mutta itse prosessi on RASKAS. Niin, siis rauha oli maassa. Mutta taas eilen koitti se päivä, että PLÄÄH........
Nooh, yks henkilö jonka kanssa joskus olen jutellu erinäisistä asioista, on koko syksyn rukoillut mun puolesta. Siis olen ollu sen joka-aamuisella rukouslistalla. Ja aiheena se että paranisin sisäisesti. Koska vaikka paljon Jumala en tehnyt parantavaa työtään, niin on kuin onkin vielä juttuja jäljellä. Tässä taitaa olla vastaus niihin rukouksiin. Ja se on totta kun Raamatussa sanotaan: "Katso, minä luon uutta. Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa." Tänäänkin aamulla herätessä siitä tehty laulu soi päässä. "Älkää entisiä muistelko...." Vaikka tuntuukin hankalalta, niin tiedän olevani Jumalan hyvässä hoidossa ja kämmenellä. Siitä ei putoa.
Se vaan on niin kuin yhdessä toisessa laulussa sanotaan: "Kaikki menneet murheelliset päivät, itkut jotka itkemättä jäivät. Suru jota lievitä ei kukaan. Kipu joka aina tulee mukaan. Tuska joka yhä tulee kohti, murhe joka epätoivoon johti. Kyynel yksikään ei turhaan juokse. Kaikki, kaikki kootaan Isän luokse. " Ja jatkuu.. "Kerran vielä merkityksen saavat, kaikki itkut kaikki lyödyt haavat. Aika kutoo suurta salaisuutta. kivun kautta Jumala luo uutta. " jne..
Toisessa säkeistössä on hyvin sanottu: Hiljaa lähtee sydämeltä taakka. Itkut itkeä saa loppuun saakka. Sisään tulvii uusi kirkas vesi. Vihdoinkin on vapaa sydämesi!!!
Isä tuntee meidät parhaiten. Hän on iankaikkinen Jumala. Eikä hänelle ole mikään mahdottomuus korjata meitä uudeksi. Hänhän meidät on luonut.