Luulenpa, etten ole ainoa, joka ajoittain harmittelee ettei ole tullut pidettyä päiväkirjaa. Tai muutoin tehtyä tarkempia kalenterimerkintöjä. Tänään oli jälleen sellainen päivä. Puoliso tutki erästä osoitetta kotikaupungistamme Street viewillä, jossa huomenna on menossa käymään. Kuvissa oli kaunis Kesäpäivä ja kuvaukset olivat tehty vuonna 2011. Puoliso kysyi, Mitäköhän mahtoi olla vuonna 2011. Kalenterimerkintöjä en löytänyt, osa ollut puhelimessa ja ainakin jossain vaiheessa ne hukkuivat. Täältä blogista löytyi sitten jotakin suuntaa antavaa. Ja näin tuli joitakin muistikuvia siltä vuodelta. Yhä enemmän olen sisäistänyt ja tajunnut, kuinka tärkeää hyvinvoinnin kannalta on elää tässä hetkessä. Mukava kuitenkin menneitäkin välillä muistella. Ja saada toisaalta näkökulmaa siihen missä jotkin asiat ovat kenties muuttuneet. Ja ainakin nähdä, kuinka suhtautuminen on voinut muuttua. Aika näyttää, miten käy sitten tämän nykyhetken taltoinnin kanssa jatkossa, josta lähdin liikkeelle hetki sitten ☺

Kuitenkin juuri nyt ☺ istun sohvalla ja poden flunssaa. Ei mikään pahimmasta päästä oleva tauti onneksi. Pari työstä poissaolopäivää vaatinut. Ja työnantajan eduksi osui juuri kolme vapaapäivää niiden väliin. Seurattavien sarjojen jaksot oli äkkiä katsottu, 2 kpl ( Vettä sakeampaa, Ylikomisario Banks ). Enkä Netflixistä jaksanut alkaa keskittymään mihinkään uuteen. Niinpä jatkoin Camilla Läckbergin Enkelintekijää. Jossain vaiheessa sen olin aloittanut, jäänyt kuitenkin odottamaan. Kuten aika moni muukin kirja. ☺ ....osan olen aloittanut, osa odottaa täysin lukijaansa. Hyvältä kirjalta vaikuttaa tuo Enkelintekijä. Jotenkin helpompi arjessa tarttua katsomiseen, kuin lukemiseen. Ja lukeminen kuitenkin useimmiten rentouttavaa paremmin. Ja erilaiset terveyshyödyt muutoinkin ovat paremmat. 

Teetä näin flunssassa on kulunut runsain määrin. Määrää selittää se, että jostain syystä kahvin juonti on vähentynyt ja useammin alkanut maistumaan suorastaan pahalle. Ja olenkin näin alkanut muutoinkin juomaan teetä hieman enemmän. Jopa töissä! 😃 ... Niinpä nyt sairaanakin olen normaalia enemmän teetä litkinyt. Minttua, rooibosta, vihreää ja mustaa. Ja tietenkin hunajaa ja hieman maitoa useimmiten. Maidon määrä on niin vähäinen etten piittaa sen mahdollisesta liman muodostumista lisäävästä vaikutuksesta. Pääasia että tulee juotua riittävästi! ☺

Jatkanpa iltaa teen ja kirjan parissa. Afrikan rooibos (aika vahvat mausteet) "laimennettuna" mandariinin & appelsiinin makuisella vihreällä teellä. Ja kirjan nimi olikin jo tiedossa! ☺

- Kristiina