Tuli mieleen tuosta ennen lähtöä kirjoitusta venäjän kielisestä tekstistä...

Leirillä oli pieni poika, joka ei vielä kauhean hyvin osannut puhua, mutta jonkinverran kuitenkin.
Hän aina ensimmäiseksi kysyi: mikä sinun nimesi on?
Kaikilta. Joka kerta.

Eihän niin pieni voinut muistaa keneltä oli kysynyt, tietenkään. Joten kysyi sitten joka kerta. :) Söpö poika oli.
 

Viikonloppu on aika lyhyt aika.
Vaikka paljon samoja ihmisiä kuin kesäkuussa. Silti menee siihen "lämpenemiseen" oma aikansa. Sekä heillä että meillä jotka sinne vieraiksi mentiin.
Vielä pari päivää, niin ois ollu hyvä. Mutta silti hyvä matka oli. Saimme aika hyvin toteutetuksi niitä suunnitelmia mitä meillä oli. Ainahan ei suunnitelmat siellä mene niin kuin on etukäteen ajateltu. Ja siihen aina henkisesti varaudutaan. Mutta nyt meni aika lailla suunnitelmien mukaan.

Lauantaina kyllä väsymys verotti jonkinverran energiaa iltapäivästä ja illansuussa. Itselläni ainakin.

Muistoksi sain mustelman polveen, kun menin nurin yhdessä hippa/viesti leikissä. Venäjä vastaan suomi.
Eipä ollu ihan urheiluvaatteetkaan.

Sitten lauantaina tuli mukava ilmoitus ennen puolta päivää. Kaikki halukkaan pääsevät mustikoita poimimaan.
Ja minähän halusin ehdottomasti.
3 ryhmäläistä ja tulkki lähti sinne. Niin, siis leirin apulaisjohtaja Svetlana lähti sinne ja toinen ohjaajanainen. Mustikoita oli PALJON, ja isoja.... :P

Mun saalis ihan hyvä -> käsin kerättynä n. kahdessa tunnissa 2 litraa. Ostettiin vielä lisäksi tien varresta kohti Viipuria vielä lisää.
Joten tuliaisina itselläni 4 litraa mustikoita. Jee!!

Sunnuntaina pidettiin lähtotilaisuus.
Jossakin vaiheessa oli ilmapallon puhalluskilpailu.
Yksi joukkue oli meidän suomalaisten joukkue. Kun kilpailu alkoi, niin huomasin että meidän ryhmän annelta ei nyt puhallus sujukaan. Ryntäsin apuun ja siirryin annen tilalle.
En pidä ilmapallojen pamahduksista. Ja kilpailun tarkoitus oli kilpailla siitä kenen joukkueen ilmapallot saadaan puhaltamalla räjäytettyä. Huh. No, minä vain puhalsin ja puhalsin, pelkäsin ja pelkäsin. Rukoilin ja puhalsin silmät kiinni.
Huh, ja sitten pamahti.......!!!

No, meidän joukkueen toiset ilmapallot räjähti jostain syystä liian aikaisin, joten ei voittoa tullut :)