Ohje: kommentoi tähän postatukseen ja pyydä kirjainta, niin minä annan sen sinulle. Kirjoita 10 sanaa, jotka alkavat kyseisellä kirjaimella ja lisää mukaan selostus, mitä kyseinen sana sinulle merkitsee ja miksi.

Kävin pyytämässä Nipsukalta kirjainta. Sain kirjaimen U.

Uni

Unen tarve on kymmenen vuoden sisään lisääntynyt aika lailla. Ennen ei ollut ongelmaa pärjätä lyhemmilläkin unilla. Nyt saa poikkeuksellisesti olla 6-7 tuntia, mutta säännöllisesti ainakin 8 tuntia. Tulee huono olo jne. Unet joita näkee, on kyllä välillä varsin merkillisiä. :O Mutta runsas unien näkeminen on kuulemma terveellisiä. Harvoin näkee onneksi painajaisia.

Ulkoilu

Ulkoilu, etenkin metsässä, rentouttaa. Tulee virkeä olo ja hyvä mieli. Pienikin metsälenkki irroittaa mukavasti. Mikäs sen mukavampaa kun lähteä retkelle jonnekin luontoon. Ja syödä eväitä, kenties tehdä nuotio ja paistaa makkaraa.

Uusi

Uusi hiusväri hiuksissa piristää. Aika pian kyllästyn esimerkiksi blogitaustaa, ja eikun UUSI tilalle. Myöskin on mukava tehdä uusi järjestys asunnossa. On ollut hienoa huomata kuinka Jumala voi sisimmässä luoda uutta. Se on ollut minulle erittäin tärkeä asia. Elämän laatu on parantunut.

Unelma

Olen ihaillut ihmisiä jotka osaavat unelmoida. Kadehtinutkin. Haaveilu ja unelmointi on rikkaus elämässä. Sitä mielellään enemmän herättäisi tai löytäisi itsessään. Itsestäänselvyys se ei ole.

Usva

Usvainen maisema on hienon näköinen. Esimerkiksi silta josta näkyy osa ja osa verhoituu usvaan.. Usvassa on jotain hienoa. Ja myöskin kun usvan keskelle osuu auringonsäde.

Uimaranta

Mielelläni olen kesällä uimarannalla. En niinkään ihmispaljouden keskellä vaan hivenen syrjemmässä. Kalliorannat ovat ihania, mutta hiekkaranta on mukavampi makailla.

Ulospäinsuuntautunut

Yksi aika vahvoista luonteenpiirteistäni. Ja mitä enemmän kasvaa ihmisenä ja on sitä mitä oikeasti on, niin tuo piirre tulee esiin enemmän. Toki kasvu tuo siihen myös vapauden olla myös vähemmän ulospäinsuuntautunut. Ulospäinsuuntautuneisuus voi olla myös ikäänkuin rooli. Ja juuri siihen tulee tuo vapaus olla välillä vähemmän ulospäinsuuntautunut.

Uskallus

Uskallus ja rohkeus kulkee käsi kädessä. Jos uskallan, olen rohkea. Jos olen rohkea, uskallan.  Itselleni on ollut tärkeä löytää rohkeutta eri asioihin. Eli uskaltaa. :) Uskallan paremmin ja rennommin olla yleisön edessä puhumassa jotakin kuin joskus. Uskallan olla oma itseni, näyttää tunteitani. Eikä yrittää olla näkymätön. Olen löytänyt uskalluksen olla Jumalan edessä oma itseni. Se on iso asia. Että todellakin Jeesuksen vuoksi saa uskaltaen tulla, epäröimättä, Isän eteen.

Ukkonen

Pidän ukkosesta. Kun on turvallisessa paikassa, of course. Ukonilmassa on jotakin hienoa. Pelottavaakin jonkinverran. Pienempänä pelkäsin pallosalamoita, kun äiti oli kertonut kuinka heidän kotiinsa tuli pallosalama ja sytytti radion tuleen. Suljin tarkoin ikkunat ettei meille tule sellainen sisään.

Usko

Usko Jeesukseen on elämäni perusta. Se on läsnä jokapäiväisessä elämässä. Se on lahja, jota ei voi ansaita. Yhdessä laulussa sanotaan: "Olen saanut syntini anteeksi, olen saanut syntyä uudesti. Olen löytänyt aarteen kalleimman. Olen löytänyt Jeesuksen."
Siinä aikas kiteytettynä tuo usko. :)