Ihana ilma ulkona, raikas ja ei kovinkaan kylmä kuten tässä on ollut jo jonkin aikaa! Kauniita maisemia, puut kauniisti lumessa ja kuurassa. Aina kun tulee tänne mäelle missä asutaan, niin näkymä on lumisempi kuin muualla

Viime yön unet jäivät lyhyiksi, samoin edellisen. Vaikuttaa siltä että tirsat on kohta otettava, kunhan vain malttaisi!

Tosi kivaa väsäillä blogipohjia, vaikka onhan ne suurin osa sen näköisiä että aloittelija on kyseessä ..siltikin kivaa puuhaa! Yhden sain taas tehtyä ja tekisi mieli vielä tehdä toinenkin, mutta ne päiväunet olisi tarpeelliset.... Niin, löysin myös kaksi sivustoa josta voi kopioida kuvia, molemmat englanninkielisiä. Kiva juttu, koska omista kuvista ei niin paljon hyviä löydy, vaikka kuvia on kyllä vaikka kuinka! :D

Tänään tosiaan kotipäivä ja huomenna taas muuta!

Ja taas kaupungilla tein sen minkä teen jokavuosi. Ostin tyhjän muistinkirjan jossa ei ole viivoja ja aion tehdä itse kalenterin. Olen niitä tehnyt monta, usein kylläkin kyllästyn jossain vaiheessa omatekemään ja ostan jonkun valmiin. Valmiit ovat vain minusta turhan kalliita kun en ihan pienestä tykkää. Ei kiinnosta maksaa kalenterista yhtään yli kymmentä euroa. Ja sillä hinnalla ei montaa isompaa vaihtoehtoa löydy! Tässä tänään ostamassa on kivat kannet ja sellainen kuminauha lisäksi joka pitää kirjan avattavan reunan nätisti kiinni. Joten ehkä tämä kestää koko vuoden. Tosin vaatii mustan mustekynän oston jos kotoa ei löydy. Kirja on nimittäin musta-harmaa sävyiltään, ei millään voi tehdä sinisellä mustekynällä viivoja, tekstejä ja numeroita!